Ammattiosasto piti ylimääräisen kokouksen

9.6.2016

Hallitukseen uusi varajäsen ylimääräisessä kokouksessa

Tehyn Koillis-Hämeen yksityisalojen ao 358 piti eilen ylimääräisen kokouksen Lounaskahvila Apipadassa Jämsässä.

Kokous päätti syksyllä valittavan hallituksen jäsenten määrästä ja vaalitavasta. Nykyisen hallituksen esityksen mukaisesti ensi syksynä valittavaan hallitukseen valitaan puheenjohtaja ja kahdeksan varsinaista jäsentä sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet. Vaalit pidetään vaalipaikalla suoritettavalla suljetulla lippuäänestyksellä. 

Nykyistä hallitusta myös täydennettiin eilisessä kokouksessa yhdellä varajäsenellä. Äänestyksen jälkeen valituksi tuli Kristiina Virtanen Jämsästä. 

Ylimääräisessä kokouksessa kuultiin myös luottamusmiesten puheenvuorot. Kokouksessa onniteltiin alkuvuonna 50 ja 60 vuotta täyttäneitä jäseniä. He saivat kokoukseen henkilökohtaisen kutsun; 8 olikin tullut paikalle. Ammattiosasto muisti heitä Alvar Aallon Bowl-kulholla. Niille, jotka eivät olleet päässeet paikalle lahja toimitetaan jälkikäteen.